Koulutettu hieroja & VoiceWell-hoitaja
Palautumisohjaaja

Krista Heikkinen

Olen Krista Heikkinen, koulutettu hieroja, VoiceWell-hoitaja, palautumisohjaaja ja hyvinvointialan yrittäjä. Hierojaopintojen jälkeen olen työssäni erikoistunut erityisesti purentavaivojen hoitoon ja kokonaisvaltaisen palautumisen tukemiseen. Hierontai on pieni ja kotoisa yhden naisen hoitohuoneeni Helsingin Herttoniemessä.

Hierojana lähestymistapani asiakkaan pulmiin on tutkiva ja kuunteleva. Kipinä hyvinvointialalle suuntaamiseen syttyi parikymppisenä kärsittyäni useamman vuoden uniongelmista ja erilaisista stressioireista. Toipuminen ja oman hyvinvoinnin priorisointi avasivat tuolloin silmäni sille, miten suuri merkitys levolla ja palautumisella on kiireisen arkemme vastapainona, ja kuinka paljon voimme itse vaikuttaa hyvinvointiimme omilla valinnoillamme. Tiedän hyvin, että kiireisessä arjessa kehonhuolto ja itsestä huolehtiminen helposti jäävät vähemmälle, ja haluankin tarjota asiakkailleni hieronnassa rentouttavan irtautumishetken arjesta sekä luvan pysähtyä oman itsen äärelle. Pyrkimykseni on parantaa jokaisen asiakkaan elämänlaatua pysyvästi pieni hetki kerrallaan. Erityisenä mielenkiinnonkohteenani hoitotyössäni on erilaiset ylikuormituksesta johtuvat keholliset oireet, kokonaisvaltaisen palautumisen tukeminen ja kivunhoito. Hoidan vastaanotollani paljon muun muassa stressiperäisestä päänsärystä, ylirasitusoireista ja purentaelimistön kivuista kärsiviä asiakkaita ja lisäkouluttaudun aktiviisesti näiden aiheiden parissa vuosittain.

Hyvinvointi kuuluu meille kaikille ja toivon voivani tarjota sinulle avoimia parempaan palautumiseen, pienin askelin. Työskelen aina sinun yksilöllisen tilanteesi huomioiden ja parasta osaamistani asiakaslähtöisesti hyödyntäen ja tarvittaessa muille ammattilaisille ohjaten. Yritykseni tärkeisiin arvoihin lukeutuu myös pyrkimys mahdollisimman ekologisiin valintoihin ja käytäntöihin yritykseni arjessa. Käyttämäni öljyt ja hierontavahat ovat luonnonöljypohjaisia ja Suomessa valmistettuja. Pyyhkeet ja viltit ovat 100% luonnonkuituja, puuvillaa tai villaa, ja pesussa käytän biohajoavia pyykinpesuaineita sekä kotimaista pyykkietikkaa. Kuitit ja laskut lähetän sähköpostitse, jolloin vältämme turhaa tulostamista. Maapallomme kun ei kaipaa enää yhtään turhaa kuormitusta.

Vapaa-aikani kuluu suurimmaksi osaksi eläinten parissa sekä vanhaa puutaloamme kunnostaen. Perheeseeni kuuluu avopuolisoni lisäksi kolme koiraa ja yksi kissa. Ulkoilu ja retkeily ovat osa arkeani ympäri vuoden ja asummekin Sipoon maalaismaisemissa luonnonhelmassa. Vapaa-ajalla harrastan omien koirieni kanssa mm. rally-tokoa sekä satunnaisesti käymme näyttelyissä. Olen myös aktiivisesti mukana seura- ja rotuyhdistystoiminnassa, sekä koulutan rally-tokoa Itä-Helsingin Agilityharrastajat ry:lle sekä satunnaisesti myös muille koirakerhoille. Koska myös nelijalkaisten ystäviemme hyvinvointi on aina ollut lähellä sydäntäni, opiskelin vuonna 2022 Tampereen koirahierojakoulussa urheilukoirahierojaksi ja hoidan hieroen nykyään myös koiraystäviämme. Koulutukseni ja koiran käsittelyni on aina koiralähtöistä ja positiiviseen vahvistamiseen perustuvaa. Koirahieronnan lisäksi toimin koirien uimaopetuksen parissa Sportti Hurtta -koirauimalalla.

Tervetuloa rentoutumaan ja etsimään kanssani avaimia parempaan palautumiseesi!

Krista

Nainen istuu hymyillen metsässä kivellä, kädessään kahvikuppi.

Koulutukseni

Olen valmistunut koulutetuksi hierojaksi Suomen Urheiluhierojaopistolta Helsingistä vuonna 2015. Tämän jälkeen olen opiskellut myös Voice Well® -hoitajaksi sekä dry needling -terapeutiksi (DNT) ja palautumisohjaajaksi. Tiedon nälkä ei ole siis sammunut valmistumisen jälkeen, päinvastoin!

Koulutettuna hierojana olen suorittanut koulutetun hierojan ammattitutkinnon ja löydät minut Valviran Sosiaali- ja terveydenhuollon keskusrekisteristä JulkiTerhikistä numerolla 50604798541. Koulutetun hierojan nimikesuojauksesta sekä velvollisuuksista voit lukea lisää Koulutettujen Hierojien Liiton sivuilta.

Päänsärky ja purentalihasten ongelmat ja akupunktio (FT Ismo Palmamäki, Espoo, 2023)

Urheilukoirahieroja (Tampereen koirahierojakoulu, Lempäälä, 2023)

VoiceWell® -hoitaja (Voidis Oy, vokologi Kirsti Leppänen, Tampere, 2021)

Palautumisohjaaja 10op (Kymenlaakson Kesäyliopisto / PalautumiskouluPRO, Kotka, 2019)

Dry Needling Professional (FT Ismo Palmamäki, Helsinki, 2019)

Dry Needling Advanced I & II (FT Ismo Palmamäki, Helsinki, 2019)

Dry Needling Basic I & II (FT Ismo Palmamäki, Helsinki, 2019)

Pään, niskan ja purentalihasten toiminta faskian näkökulmasta (Hakkarin helmi / FT Tuulia Luomala & FT Mika Pihlman, Lempäälä, 2018)

Mobilisointitekniikat (Osteopaatti Nora Seppä, Helsinki, 2018)

Purentalihasten ja leukanivelen manuaalinen hoitaminen (Osteopaatti Harri Rovio, Tampere, 2018)

Testing & Screening Mobility (Natural Bootcamp Oy / Valmentaja Jukka Harju, Tampere, 2017)

Fascia, hermosto, liike ja välineet (Natural Bootcamp Oy / Valmentaja Jukka Harju, Helsinki, 2017)

Niska-hartiaseudun ja yläraajan TULE -ongelmat ja niiden hoito (Suomen Urheiluhierontakeskus Oy / Osteopaatti Jarno Hyytiäinen, Helsinki, 2015)

Fasciakäsittelyn perusteet (FysioStore Oy / Osteopaatti Marko Panu, Espoo, 2015)

Kinesiology Taping Level I (BodyTech / FT Iivo Wegelius, Helsinki, 2015)

Hierojan ammattitutkinto (Suomen Urheiluhierojaopisto, Helsinki, 2015)

Käsityötieteen, kasvatustieteen ja kuvataiteen didaktiikan opintoja (Helsingin yliopisto, Helsinki, 2011-2013)

Tekstiili- ja vaatetusalan perustutkinto, modisti (Helsigin palvelualojen oppilaitos, 2011)

Ylioppilas (Helsingin kuvataidelukio, Helsinki 2009)

“Krista on erittäin ammattitaitoinen ja palvelu on aina lämmintä ja yksilöllistä. Suosittelen!”


Asiakaspalaute hieronnasta